Keskisuomalaisen liitteessä oli jokin aika sitten tehty jouklutorttuja ja kääröjä erilaisilla täytteillä. Niinpä pari iltaa sitten tehtiin äitini kanssa iltaglögin seuraksi kääröjä, jotka sisälsivät sinihomejuustoa ja päärynäkuutioita.

Nyytti on siis valmista torttutaikinaa joka aseteltiin muffinsivuokaan. Sisään homejuustomurua ja oikeita päärynäkuutioita (ei siis säilykepäärynää). Sitten vaan nyytti kiiinni ja voitelu kanamunalla. Uuniin ja paisto kypsäksi. Saa olla uunissa kauemmin kuin normaali tähtitorttu.

Oli muuten hyviä. Tietenkään en kuvaa muistanut ottaa aukinaisesta kääröstä, kun oli niin kiire syödä. Olivat parempia hieman lämpöisinä kuin jäähtyneinä. Eivät kuvissa kovinkaan houkuttelevilta näytä, mutta tulimme siihen tulokseen että ei se näkö vaan maku. Joskus ajankanssa sitten kauniinpia. Päällehän visi tehdä vaikka pipari muotilla tähden tuosta samasta taikinasta, niin rypytyskohta jäisi piiloon.