Rose mohairista tehty tunika.. Väristä tykkään aivan mahdottomasti ja äkkituntumalta oli myös yllättävän lämmin päällä. Tänä iltana testaan tätä sitten kylässä joten saa nähdä kuinka toimii.

Lankaa kului punnituksen mukaan 200g joten 4 kerää olisi pitänyt riittää, mutta jouduin ottamaan vielä viidennestä kerästä hiukan ja todellakin niin vähän ettei se punnituksessa edes näy.

Puikot: 5

Ohje: Novitan nettisivuilta

Koko: S (vaikka olen M koon ihminen) Tein myös hieman lyhemmän mitä ohjeessa oli, mutta mielestäni on nytkin riittävän pitkä)

alle kävisi paremmin joku poolopaita, mutta eihän minulla sellaista ole.

Takapuolella on myös ihana yksityiskohta: