Huomasin, että parin päivän päästä päättyy aiko jolloin viimeistään pitää noutaa flora koodein kerätty muumimuki. Ei auttanut kun lähteä iittalan outlettiin hakemaan mukia. Ja sitten siellä oli lappu että kaikki posliinituotteet -20%, tässä vaiheessa tuntui pahalta. Tiesin sortuvani.

Ilmaiskupongilla "ostin" perhe-mukin, koska liikkeesä oli lappu että tämä poistuu markkinoilta tämän vuoden aikana. En muista oliko marras vai joulukuussa. Joten HUOM keräilijät!!!

2-laatuisena poliisimestari ja uutuus seikkailu ja niistä vielä se -20%

 Autolle kävellessäni jalat jostain syystä poikkesivat silkkivilla myymälään. Vietin pitkän ajan hypistellen lankoja ja jutellen myyjän kanssa. Olipa rentouttavaa. (toim. huom: olin ilman lapsia matkassa). Sitten huomasin langan joka oli niin oudon värinen että. Jostain syystä tämä lanka ja väri kuitenkin kiehtoi ja hups hei, niin ne hyppäsivät kassiin muutaman muunkin lankakerän kanssa. Myyjä onneksi lohdutteli että tarvitsevathan nuo mukit pehmuketta kassiin matkan ajaksi etteivät vaan säry. Minusta aika hyvä perustelu.

Se outo lanka on kuvassa vasemmassa yläreunassa, tosin näyttävt kuvassa liian perus isniseltä. Oikeasti enemmän pertoolinsiininen.