Ei voi olla totta. Tänä aamuna marssimme innoissamme kurssille ja hetken aikaa odoteltuamme ei ketään muita näkynyt paikalla. Puhelukierroksen jälkeen meille selvisi, että kansalaisopisto oli jälleen kerran unohtanut ilmoittaa, että KURSSI ON PERUUNTUNUT!!!!!!! Tämä ei ole nimittäin ensimmäinen kerta kun osallistujille unohdetaan peruutuksesta ilmoittaa.
Soitimme itse kurssi pitäjälle ja hän kertoi olevansa kipeänä ja ilmoittaneen kansalaisopistoon kurssin peruutuksesta, mutta siihen oli tieto tyssännyt. Oli kovin pahoillaan ettei asiasta ollut ilmoitettu.
Huomenna saa kansalaisopiston ihminen kuulla muutaman hyvin valitun sanan.

Istuimme sitten meillä kotona siskoni ja äitini kanssa ja joimme kahvia sekä söimme suklaata suruumme. En voi käsittää että kaikki kurssit joille ilmottaudun peruuntuu...
Ottaa niin pattiin.