En ole tehnyt mitään. Kova halu olisi tehdä vaikka mitä mutta taitaa olla aivoni lähteneet lomille. Hoksasin etten ole blogianikaan päivittänyt pitkiin aikoihin. Onkohan jonkinlainen kevät väsymys menossa. Kutonut olen ja purkanut myös, mutta se edistyy niin hitaasti ettei tunnu siltä että jotain tekisi. Valmiina on takaosa ja toinen hiha puoleenväliin. Etuosan olen tehnyt ja sittemmin purkanut.

Yksi asia minkä sain tehtyä ( viimeisenä mahdollisena päivänä kylläkin) oli se että laitoin työhakemuksen. Saa nähdä milloin sieltä kuuluu jotakin vai kuuluuko ollenkaan. Hieman on sellainen tunne ettei koulutukseni riitä, mutta saa nähdä. Sitten jos nappaa niin elokuun alussa olisi töihin lähtö ja poika lähtisi ensimmäistä kertaa hoitoon. APUAA! Hennonko kuitenkaan lopettaa hoitovapaata keskenkaiken.
 
No nyt otsikon ilmoittamiin kortteihin.
Tästä puuttuu vielä onnitteluteksi joka tulee tuohon siniseen osaan vinottain ääriviivatarroilla. Tarrat ovat vain päässeet loppumaan
578119.jpg

Tässä toinen 3d kortti jossa keskiosa on "läpällinen" siis se sisään kirjoita viestin/onnittelun
578121.jpg

Ja tässä iris folding kortti. Hieman kalpea

578124.jpg