Eilen tein tällaisen kakun ja tänään sitä päästiin sitten maistamaan:
530904.jpg

Sisällä mm. savuporoa tai savukinkkua, purjoa, kurkkua, rahkaa, kermaviiliä, hillosipuleita, kermaa, liivatetta......
Aineet on laitettu vuokaleivällä vuorattuun astiaan.

Oli ihan hyvän makuista, mutta ainekset sisällä olisi saaneet olla pienemmiksi paloiksi kuutioitu.
Tuhtia kylläkin oli joten ei kovin isoa palaa kerralla jaksa syödä, mutta hetken huilin jälkeen jo maistui uudestaan joten en epäile etteikö tätä tulisi kokonaan syötyä.


EDIT:
Ohjetta on kyselty ja tässä se tulisi:

1 ruis- tai vaalea vuokaleipä

TÄYTE:

7 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
150g savuporoa tai 200g savukinkkua
1 dl hienonnettua purjoa
1 dl hienonnettuja hillosipuleita
2 dl pieniä tuorekurkkukuutioita
1 prk (250g) rahkaa
1 prk (200g) kermaviiliä
(1 valkosipulinkynsi)
n. 1 tl hienonnettua viherpippuria
ripaus valkopippuria
1 tl sokeria
n. 1/4 tl suolaa
1-2 rkl persilja- tai ruohosipulisilppua
2 dl kuohukermaa vatkattuna

PÄÄLLE:
levittyvää sulatejuustoa tai voita

KORISTEEKSI:
suikaloituja salaatinlehtiä
silputtua persiljaa
kirsikkatomaatteja tai paprikarenkaita

1. Käytä tasapohjaista pitkänomaista suurehkoa vuokaa. Vuoraa vuoka kelmulla.
2. Leikkaa vuokaleivästä pitkittäin ohuita viipaleita. Poista viipaleista kuoret ja vuoraa niillä vuoan pohja sekä reunat.
3. Anna liivatelehtien pehmetä kylmässä vedessä 5-10 min. Puserra vesi pois ja liota liivatteet kuumentaen sitruunamehun joukkoon.
4. Leikkaa savuporo tai kinkku pieniksi kuutioiksi.
5. Sekoita rahkan joukkoon kermaviili, kinkkukuutiot, purjosilppu, hillosipulisilppu ja kurkkukuutiot. Puserra halutessasi joukkoon valkosipuli ja mausta seos.
6. Lisää haalea liivateseos sekä viimeiseksi kermavaahto.
7. Kaada seos vuokaan. Peitä myös pinta leipäviipaleilla. Jos reunoihin jää hyytelön yläpuolelle leipää näkyviin, leikkaa saksilla ylimääräiset leipäosat pois.
8. Peitä pinta kelmulla ja anna hyytyä kylmässä seuraavaan päivään.
9. Poista kelmu pinnalta ja kumoa kakku. Ota varovasti myös loput kelmut pois.
10. Levitä veitsellä ohut kerros sulatejuustoa tai voita kakun pinnalle (ei reunoille) ja ripottele päälle salaatti ja persiljasilppua. Koristele pinta vielä kirsikkatomaateilla. Levitä salaatinlehtiä vadin reunoille koristeeksi.


Tämä ohje on kirjoitettu suoraan ohjeesta. Minä olin hieman muokkaillut ohjetta mieleni mukaan kakkua tehdessäni.