Nyt ne valmistuivat. Olisin halunnut niistä himan pidemmät mutta äkkiä piti saada valmista niin pituus hän hieman vajaaksi. Lämpöiset ovat ja pidinkin niitä jopa viime yönäkin. Nyt vain odotellaan lunta ja pakkasta jotta pääsee testaamaan niiden lämmittävyyttä myös "ääriolosuhteissa".
271672.jpg

Eilen päätin myös korjata kissoille niiden kaulapannat.  Näissä kaulapannoissa oli maalaamalla tehty heijasin osa, mutta se kului aikaa myöten pois ja nyt minä sitten ompelin siihen oikeata heijastin nauhaa. Turvallista matkaa kissat!!

271675.jpg

Eilen sain myös päähäni tehdä vihdoinkin yli vuoden kaapissa olleen tilkkupeiton valmiiksi. Siitä puuttui vain taustakangas ja laidat. Eilen sain taustan paikalleen ja leikkasin reunakaitaleet. Tänään aamulla, kun ulkona satoi vettä eikä pojan kanssa viitsitty lähteä ulos ajattelin ommella reunat paikoilleen jotta pääsisi ihastelemaan työtään. No kuinka ollakkaan yhden reunan ommeltuani (sekin huonosti) lanka loppui!!!!!!!! ARGH!!!! Ei auta muu kuin odotellaettä joku päivä olisi mahdollisuus päästä hieman isommille kauppapaikoille ostamaan lankaa. Kun eihän täältä sellaisia ylellisyyksiä löydy.
Joten tilkkupeitto odottaa edelleen valmistumistaan. Toivotaan vaan ettei ompeluintoni kerkeä laantua ennen langan saantia.