Nyt se on todistettu että minä olen hyvin hätäinen. Vuodatuksen korjauksien aikana alkoi minun laskurini kohdalla näkyä vain outoa tekstiä, joten hätäpäissäni poistin sen. Nyt luin että sivustoilla on yleisesti ottaen ollut ongelmia, joten juttu johtui varmaan siitä, olisi varmaan palautunut ennalleen jos vain olisin malttanut odotella.  Joten kun aikaa on enemmän asennan uuden laskurin. Ehdin jo kovasti epäillä omia asennustaitojani laskurin suhteen ja luulempa, että kyllä sitä vikaa niissä taidoissa onkin.

Kuvailen myös piakkoin viikonlopun aikaansaannoksiani ja laittenlen sitten kuvia tänne.